Ensimmäinen Eid-ul-Azha / my first Eid-ul-Azha

Ennen Eid-ul-Azhan juhlintaa on Hajj eli pyhiinvaellus Mekkaan, jolloin miljoonat ja taas kerran miljoonat muslimit kerääntyvät pyhään kaupunkiin toteuttamaan yhtä islamin viidestä peruspilarista. Jokaisen muslimin tulee kerran elämässään käydä hajj:illa eli pyhiinvaelluksella Mekkaan. Hajj on määrättynä ajankohtana, mutta Mekassa voi käydä myös tämän ajan ulkopuolella, jolloin kyseessä ei ole hajj vaan tällöin käytetään nimeä umrah. Tämä vaellus huipentuu Eid-ul-Azhaan tai Eid-al-Adhaan, kirjoitusasu vaihtelee riippuen kielestä ja ääntämisestä. Sama kuin ramadan on Pakistanissa ramazan (tai ramzan). Minulla oli töistä vapaata ti-su, kunnon miniloma. Kavereilla oli vapaata ke-pe ja useat joutuivat töihin lauantaina, koska täällä lauantai on useimmiten normaali työpäivä. Tämä Eid on tunnettu eläinten uhrauksesta, jota näki ympäriinsä kaupungilla. Uhraus perustuu vanhasta testamentistakin tuttuun tarinaan, jossa Jumala pyytää Ismaelia (meniköhän nimi oikein?) uhraamaan poikansa testatakseen uskoa, mutta vaihtaakin lopussa pojan tilalle lampaan.

Vietimme ensimmäisen eid-päivän eli keskiviikon paikallisessa perheessä. Aamu alkoi makealla maitopohjaisella ruoalla (shee korma tai jotain), jota kuulemma syödään ainoastaan Eidin aikaan. Tämä oli oikein maukasta. Ennen aamupalaa kävimme katsomassa vuohen uhrauksen lähellä asuvan tutun luona. Uhraus aloitetaan aamuvarhaisella ja osa tilaa teurastajan kotiinsa ja osa menee moskeijaan tai puistoon teurastamaan uhrieläimensä. Yleisimmät uhrieläimet ovat vuohi, lehmä, lammas ja harvinaisempia on kameli. Uhrieläimiä näki pari viikkoa ennen eidiä kaduilla, jossa niitä oli myynnissä. Eläinten hinnat olivat kalliita tänä vuonna, koska eläimiä ei ollut tulvien takia yhtä paljon markkinoilla ja joka vuosi hinnat kuulemma nousevat. Eidin onnellisin ihminen on varmaankin teurastaja, joka tienaa järkyttäviä summia kulkiessaan talosta taloon ja teurastaessaan uhrieläimiä. Parhaimmat teurastajat varataan ajoissa ja kaduille ilmestyy myös opportunisti-teurastajia, jotka eivät tiedä mitä tekevät mutta tahtovat tienata. Vuohen uhraus ei aluksi järkyttänyt, mutta jälkikäteen alkoi heikottaa. Muslimien tapaan eläin täytyy tappaa leikkaamalla kaula ja henkitorvi poikki ja tämä näky voi järkyttää. Itse eläimen nylkeminen ja leikkaaminen lihoiksi ei ole yhtään niin hirveää katseltavaa kuin eläimen tappaminen. Onneksemme näkemämme vuohen uhrauksen toimitti pätevä teurastaja eikä eläimen tarvinnut kärsiä puoskarin käsissä.

Loppupäivän hengailimme ystävämme luona, juttelimme, laitoimme mehndiä eli hennaa käsiin (eid-perinteitä) ja kävimme ajelulla Saddar:in alueella, joka on enemmän downtown-aluetta meidän hienostoalueeseen verrattuna. Porukkamme oli verenhimoista ja tahtoi nähdä verta kaduilla, koska meitä oli varoiteltu tästä etukäteen. Ajelimme ympäriinsä emmekä kyllä nähneet verta kaduilla, mutta isoja kasoja sisäelimiä, jotka haisivat järkyttävän pahalle meidän pysähtyessä ottamaan valokuvia. Verta on kuulemma aamulla enemmän, koska silloin on optimaalinen aika uhrata eläimensä. Lehmän nyljettyjä kalloja näkyi myös. Ainakin yhteen maistamaani paikalliseen ruokaan tulee aivoja, joten eikun kaikki maistamaan nihari’a. Eidin aikaan on paljon grillijuhlia ja minutkin kutsuttiin muutamaan eri BBQ-juhlaan, joissa oli oikein kivaa. Täällä BBQ-juhla ei välttämättä tarkoita että seistään pihalla grillaamassa vaan että joku on jo grillannut lihan valmiiksi ja vieraat tulevat valmiiseen pöytään. Eläimen uhraus on tavallisinta kahtena ensimmäisenä eid-päivänä, jolloin myös kuljetaan korit kädessä viemässä ja tuomassa lihaa sukulaisille. Näitä kori-ihmisiä näki liikenteessä paljon. Osa uhrilihasta (yleensä kolmasosa) annetaan köyhille. Näin joidenkin talojen porteilla näitä köyhiä kadunihmisiä jonottamassa lihaa, mutta maasta löytyy myös hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka hoitavat jakelun.
-------------------------------------------------------------------------------------
In English for my international readers:

Just before Eid-ul-Azha is Hajj which means pilgrimage to Mecca, when millions and yet millions of muslims gather to the holy site to fulfil one of the five pillars of Islam. Every muslim is supposed to do Hajj to Mecca once in their lives. Hajj is during a certain time of the year but one can visit Mecca any other time too, however then the name is not Hajj but umrah. This pilgrimage culminates to Eid-ul-Azha or Eid-al-Adha, depending on the language and pronunciation. The same case happens with ramadan which in Pakistan is called ramazan (or ramzan). I had holidays from work from Tuesday until Sunday, a proper mini break. My friends mainly had Eid holiday Wed-Fri and many of them had to work on Saturday as it is commonly a regular working day here. This Eid is known for the sacrifice of animals, which takes place all around the city. Sacrifice is based on the story even appearing in the Old Testament, where God asks Ismael (hmmm, do I remember the name correctly) to sacrifice his only son to test his faith, but in the end God replaces the son with a sheep.

We spent the first day of Eid (Wednesday) in a local family. Our morning began with sweet milky food (shee korma or smth), which is typically traditional Eid food, which was delicious. Before breakfast we went to see one goat being sacrificed in a friend’s house nearby. The sacrifice is started early in the morning and some order the butcher to their homes whereas some go to a mosque or a nearby park to sacrifice their animals. The most common animals are goats, sheep and cows and the rarest cases involve camels. One could see animals on the streets few weeks before Eid where they had been brought to be sold. The prices were high this year because there were less animals in the market due to the floods and apparently every year the prices rise. The luckiest people during Eid must be the butchers who earn crazy amounts of money going from house to house to kill animals. The best butchers are booked in advance and one can see on the street corners wanna-be butchers, who don’t know what they are doing but want their share of the money. At first I felt ok watching a goat being sacrifices but afterwards I felt weak. The muslim way of killing an animal is to cut the throat and neck and this scene can be shocking. Watching the animal being skinned and chopped into pieces was no way as shocking as watching an animal being killed. Luckily the sacrifice we watched was done by a professional butcher and the animal didn’t have to suffer in the hands of a wanna-be butcher.

The rest of the day we were hanging out at our friend’s house, chatting, putting on mehndi (henna) on our hands and even going for a ride in Saddar, which is more downtown area compared to our fancy neighbourhood. Our crew was blood thirsty as we wanted to see blood on the streets which we had received warnings of in advance. We drove around and didn’t manage to see blood on the streets but big piles of intestines that smelled disgusting when we stopped to take pictures. Supposedly there’s more blood in the morning because that is the preferred time to sacrifice the animals. We also saw skinned cow skulls. At least one local delicatesse includes brain so now everybody should try Nihari. During Eid there are many BBQ parties and even I was invited to a few and had fun there. Here BBQ party doesn’t necessarily mean people standing outside by the BBQ but somebody has already grilled the meat and the guests come to a ready serving. Sacrificing animals is common during the first two days of Eid, when people drive around with baskets in hand to bring and take meat to and from relatives. These basket people were a common sight in traffic. Part of the meat (normally one third) is given to the poor. I saw poor people queueing meat on some house gates but there are also charity organisations which take care of the distribution.

Life under the sun of Karachi

Life has become stable. I have lived in Pakistan for almost four months and ahead are still six months of culture shocks and home sickness but also positive things, such as learning new at work and on my free time, hanging out with wonderful people and of course warmth and good food. I have acquired the basic knowledge of Pakistani culture and now it’s time to deepen that local knowledge.

Karachi is in my grip and has been for a while now. I know how to move about in the city of nearly 20 million people. I know at least four different routes to work and sometimes even guide the rickshaw driver. Despite the metropolitan nature of Karachi, it is not very difficult to roam around and recognise places. Learning urdu can be slow sometimes. Especially when my teacher and flatmate is away for a month consiquently due to work and eid holidays. At work I sometimes ask my students to teach me urdu. I often tell them to choose the important words and this is what they teach me: democracy, politics, and all the names for maternal and paternal aunts and uncles and their spouses etc because they all are called differently. I mainly need urdu with the rickshaw drivers and when in contact with the non-educated lot so I have learnt the basic vocabulary somehow. Numbers I know well and I have learnt to bargain although my Sri Lankan flatmates are on a completely different level when it comes to bargaining.

During workdays the alarm goes off at 7am and as a night person I find it hard to get out of bed so early. Luckily the sun rises early so it gives me energy to wake up. I commute to work either by rickshaw or taxi, depending on which one passes me first on the street. Normally my working day is from 8am to 2pm and on Fridays, due to Friday prayers, we finish at 1pm. Teaching can be tough so usually I have a nap and eat something small after reaching home. I spend my spare time doing various things. I have found a singing partner and while training for our Halloween gig, all my evenings were spent singing. Currently the singing is in the background as dance practice has become more important. One of the functions in a Pakistani wedding is mehndi, which is when mehndi (henna) is put on bride and groom’s hand (wiped away right away these modern days) and their closest friends perform to the couple. These mehndi dances we have been practising for weeks now because in this wedding there is a small competition between the friends about who performs better. The main idea, however, is to have fun and not take the competition too seriously.

Every now and then we cook together with my flatmates and whenever we feel lazy we order in, and very seldom we go out and eat. At the moment my flatmates consist of 3 Finns, 2 Sri Lankans, one Canadian and one Russian, who is soon leaving back home. We also have 2 Pakistanis living with us and one of them teaches me urdu and local cooking. Besides these, I have loads of friendly and amazing Pakistani friends, whom without my life here would be boring.

Now that the winter is finally approaching the temperature has started to sink and people get sick easily. I managed to have my share of the misery and suffered from frontal sinusitis for a week, which was my first time of this horrible disease. The headache and sick leave lasted for a week and that was probably the most boring week of my life, especially when the internet wasn’t working at home. Yesterday was the first day when the day’s highest temperature didn’t rise over 30 degrees celcius. How I could instantly notice that I have got used to the local weather when I was freezing in the morning and of course I managed to catch a cold to top it all. It’s not like I wouldn’t be used to the cold in Finland and have to collect all the possible illnesses. Now I am finally writing this blog as the internet is still not working at home and I have to kill time. Internet has been down for a couple of weeks now and we have been going to the nearby cafe to update our facebook statuses and check email. Prioritisation is important haha.

Elämää Karachin auringon alla

Elämä on asettautunut urilleen. Olen asunut Pakistanissa melkein neljä kuukautta ja edessä on vielä kuusi kuukautta kulttuurishokkeja ja koti-ikävää mutta myös positiivisia asioita, kuten seikkailuja, uuden oppimista töissä ja vapaa-ajalla, ihanien ihmisten kanssa oleilua sekä tietenkin lämpöä ja hyvää ruokaa. Perustiedot pakistanilaisesta kulttuurista on jo hankittu ja nyt on aika syventää paikallistuntemusta.

Karachi alkaa olemaan hanskassa ja osaan kulkea kaupungissa. Tiedän vähintään neljä eri reittiä kotoa töihin ja välillä jopa neuvon riksakuskia. Kaupungin metropoliasemasta huolimatta täällä ei ole erityisen vaikea kulkea tai tunnistaa paikkoja. Urdun oppiminen on välillä hidasta. Varsinkin kun opettajani eli kämppis on työ-ja lomareissulla kuukauden putkeen. Töissä välillä pyydän oppilaitani opettamaan minulle urdua. Yleensa pyydän heitä opettamaan tärkeitä sanoja ja he valitsevat seuraavanlaisesti: demokratia, politiikka ja monenmoiset sukulaisuussanat, joita riittää koska isän ja äidin puolen tädeille, sedille ja heidän puolisoilleen jne. on kaikille omat nimensä. Urdua tarvitsen lähinnä riksakuskien ja ei-koulutetun väestön kanssa keskustellessani ja perussanasto on jotenkuten hallussa. Numerot osaan melko hyvin ja olen oppinut tinkimään mielestäni hyvin, vaikka sri lankalaiset kämppikseni ovat kyllä aivan omalla tasolla tinkimisen suhteen.

Työpäivinä herätyskello soi klo 7 aamulla ja aamu-unisena ihmisenä välillä on vaikea nousta sängystä. Aurinko onneksi nousee aikaisin, joten siitä saa energiaa herätä. Töihin menen joko riksalla tai taksilla, riippuen kumpi ajaa kadulla ohi ensin. Töissä olen normaalisti 8-14, perjantaisin 8-13 eli mukavat työajat. Opettaminen on raskasta ja yleensä tullessani töistä kotiin otan pikku nokoset ja syön jotain pientä. Vapaa-aika kuluu ajoittain eri puuhissa. Olen löytänyt laulukaverin, joten treenatessamme halloween-keikkaa varten kaikki illat kuluivat laulaessa. Nyt laulaminen on jäänyt hetkeksi taka-alalle tanssiharjoitusten noustessa tärkeämmäksi. Pakistanilaisten häiden yksi funktio on mehndi, jolloin sulhaselle ja morsiamelle laitetaan mehndia käteen (nykyään pyyhitään heti pois) ja heidän lähimmät ystävät esiintyvät hääparille. Näitä kyseisiä mehndi-tansseja olemme harjoitelleet monta viikkoa, koska näissä häissä sulhasen ja morsiamen kavereiden välillä on kilpailua kummat esiintyvät paremmin. Päätarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa eikä kilpailla verenmaku suussa.

Välillä teemme yhdessä ruokaa muiden kämppisten kanssa ja välillä laiskuuden yllättäessä tilaamme kotiin ja harvoin käymme nykyään ulkona syömässä. Tällä hetkellä kaverini koostuvat pakistanilaisten lisäksi 3 suomalaisesta, 2 srilankalaisesta, kanadalaisesta sekä venäläisestä, joka lähtee pian kotiin. Kämpillä asuu myös 2 pakistanilaista, joista toinen opettaa minulle välillä urdua ja paikallista ruoanlaittoa.

Nyt talven lähestyessä lämpötilat ovat alkaneet pudota ja ihmiset sairastuvat helposti. Sain oman osani kärsimyksestä ja kärsin poski-ja nenäontelotulehduksesta viikon, joka oli elämäni ensimmäinen kerta sitäkin tautia. Päänsärkyä ja sairaslomaa kesti viikon ja tämä oli kyllä elämäni tylsin viikko, kun nettikään ei toiminut kotona. Eilen oli ensimmäinen päivä, kun päivän korkein lämpötila ei noussut yli 30 asteen. Kyllä sen huomasi, että paikalliseen ilmastoon on totuttu, kun heti paleli aamulla ulkona ja tietenkin kiitokseksi tästä sain flunssan kaupan päälle. Ei sitä olekaan Suomessa tottunut kylmään vaan heti on napattava kaikki taudit. Nyt sitten aikani kuluksi kirjoitan tätä blogia pitkästä aikaa. Internet ei ole toiminut kotona pariin viikkoon, joten käymme läheisessä nettikahvilassa päivittämässä facebook-statusta ja tarkistamassa sähköpostit. Asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen haha.