Salam Alaikum Pakistanista

Ensimmäistä bloggaustani onkin saanut odottaa pitkään ja pahoitteluni siitä. Minulla on niin paljon kerrottavaa pelkästään ensimmäisistä päivistä, ettei taida aika ja tila täällä blogissa riittää. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, vaikka olen ollut täällä vasta pari viikkoa. Saavuin kuumaan ja kosteaan Karachiin su 1.8. ja hikeä on pukannut siitä päivästä asti. Pari paikallista AIESEC-järjestön jäsentä nouti minut kentältä ja heitteli päälleni ruusun terälehtiä. Alusta lähtien pakistanilaisten ystävällisyys on ollut uskomatonta.

Ensimmäisen viikon vietin pakistanilaisessa perheessä, jotta maahan sopeutuminen saisi mahdollisimman hyvän alun. Ja hyvä alku se on ollutkin. Viihdyin perheessä loistavasti ja he pitivät minusta hyvää huolta. Vatsani alkoi temppuilla heti toisena päivänä (yllätys yllätys) ja lääkkeistä pitkään kieltäydyttyäni perheen äiti antoi minulle parin päivän oireilun jälkeen jotain paikallista ihmelääkettä eikä sen jälkeen ole tarvinnut potea vatsaongelmia. Paikalliseen perheeseeni kuuluu äiti, ystäväni Nusrah ja hänen isoveljensä perheineen (vaimo ja söpö 1-vuotias poika), pikkusisko Mimi ja pikkuveli Saad. Talo oli täynnä elämää ja omasta huoneesta huolimatta uusi perheeni ravasi huoneessani milloin milläkin asialla. Oli kiva huomata, ettei heillä ollut ennakkoluuloja minusta ja he olivat kiinnostuneita oppimaan lisää minusta ja jakamaan elämänsä kanssani.

Sain myös tärkeitä oppimiskokemuksia sisälle paikalliskulttuuriin, pukeutumiskoodiin ja islamiin. Perjantain rukouksen jälkeen 8-vuotias Saad kertoi minulle lukeneensa jo koko Koraanin. Hän tietenkin liioitteli, mutta todistaakseen pointtinsa hän siteerasi minulle yhden kokonaisen pätkän pyhää tekstiä ja teki äitinsä onnelliseksi. Pukeutumiskoodi ei sinällään tullut minulle yllätyksenä, koska opin jo Intiassa asuessani pukeutumaan shalwar kameez-pukuihin ja peittämään ne kaikkein tärkeimmät alueet eli rinnat ja pepun. Vaikka en minä Suomessakaan kulje paljastavissa vaatteissa, niin täällä roikotan paikalliseen tyyliin yleensä vielä huivia eli dupattaa rinnuksilla. Minulla ei ole shalwar kameezeja vielä tarpeeksi, joten olen töissä pukeutunut länsimaisiin vaatteisiin ja vain kotimatkalla heittänyt dupattan suojaksi katseilta. Koulussa kaikki naisopettajat pukeutuvat shalwar kameeziin ja miehet suurimmaksi osaksi kauluspaitaan ja farkkuihin/ suoriin housuihin. Kaupungilla kulkiessani käytän yleensä pukua tai pitkää paitaa nimeltään kurta.

Niin, olen täällä töissä yksityisessä koulussa englannin opettajana ja työt alkoivat ma 2.8. eli heti toisena päivänä saapumisesta maahan. Koulu on todella hyvä, koulurakennus moderni, opetusohjelma kattava, rehtori ja kollegat todella mukavia. Ensimmäinen viikko koulussa oli lomiltapaluu opettajille, jolloin meitä opastettiin koulun muuttuneisiin tapoihin ja aloitimme opetussuunnittelun. Tällä viikolla oppilaiden piti palata kesälomilta kouluun ma 9.8., mutta toisin kävi. Sunnuntaina satoi vettä niin rankasti, että tiet puuroutuivat (nyt on monsuunikausi) ja maanantaina töihin menivät pelkästään opettajat oppilaiden jäädessä kotiin. Tähän täytyy kuulemma tottua ja yllättävien tilanteiden johdosta ylimääräisiä vapaita ja muutoksia tulee koko ajan. Itse asiassa heti ensimmäisenä työpäivänä eli ma 2.8. paikallinen poliitikko ammuttiin täällä Karachissa, mistä seurasi levottomuuksia kaupungilla määrätyissä kaupunginosissa ja tiistaina koko Karachi oli kuin aavekaupunki kaikkien ihmisten pysytellessä kotona. Poliitikon hautajaisia vietettiin seuraavana päivänä eli tiistaina. Itse hautajaisia pystyi seuraamaan myös televisiosta, mistä tulee muutenkin hyvin erilaista ohjelmaa, mutta tästä lisää jossain toisessa bloggauksessa. Tuomitsen poliitikon ampumisen monestakin syystä. Ensinnäkin, tappaminen ei ole ikinä ratkaisu mihinkään ongelmaan. Toiseksi, poliitikko ammuttiin hänen lähtiessään moskeijasta, ja tämä on minulle merkki raukkamaisuudesta. Pakistanilaiset ovat todella ystävällisiä, joten en voi ymmärtää miten tämä maa on ajautunut tilanteeseen missä ongelmia ratkaistaan tappamalla.

Ramadan alkoi täällä torstaina 12.8. ja tämä on todella iso juttu muslimeille. Pakistan on islamilainen maa ja suurin osa todellakin paastoaa koko ramadanin ajan. Tänä vuonna ramadan on erityinen monesta syystä. Olette varmaan lukeneet suomalaisesta mediasta, että Pakistanissa on viime viikkoina sattunut ja tapahtunut kaikkea ikävää. Maan voimakkaimmat tulvat ja siitä seuranneet maanvyöryt ovat tappaneet n. 1500 ihmistä ja vieneet omaisuuden ja elinkeinon sekä mahdollisuuden normaaliin elämään n. 14 miljoonalta ihmiseltä. Tämä katastrofi on niin laajamittainen, ettei Pakistanin hallitus pysty auttamaan kaikkia avuntarvitsijoita, joten meidän tavallisten pulliaisten on ryhdyttävä tuumasta toimeen ja autettava hädästä kärsiviä. Olen paastonnut tämän päivän tulvan uhrien muistoksi ja herättääkseni tunteita ystävissäni, jotta hekin heräisivät auttamaan miljoonia tuntemattomia pakistanilaisia. Loppujen lopuksi olemme kaikki ihmisiä, kuulumme samaan ihmiskuntaan eikä uskonnolla tai kansallisuudella ole mitään väliä. Mietin koko ajan mitä jos samanlainen katastrofi osuisi Suomen kohdalle, saisiko Suomi tarvitsemansa avun vai seuraisiko muu maailma vierestä kun kansakunta taistelee olemassaolostaan luonnonvoimien edessä? Tapahtuneen laajuus on helpompi käsittää, kun sen laittaa numeroiksi jotka ovat meille tuttuja. 14 miljoonaa ihmistä on melkein kolme kertaa Suomen väkiluvun verran. Koulussakin laitettiin keräys pystyyn ja jokaisen oppilaan odotetaan osallistuvan keräykseen järjestämällä tempauksia ja tapahtumia.

Islamabadin lento-onnettomuus parin viikon takaa on myös ollut surullinen tapahtuma, josta olemme keskustelleet koulussa. Pakistanissa on 160 miljoonaa asukasta ja lentoturmassa kuoli 150 ihmistä. Minä en henkilökohtaisesti tunne ketään turmassa kuollutta, mutta koulun oppilaiden vanhempia ja sisaruksia on kuollut onnettomuudessa, joten suru on näkynyt ja kuulunut myös työpaikalla. Tämä kaikki tekee näistä koettelemuksista paljon henkilökohtaisempia ja toivottavasti myös lukijani kaukana koti-Suomessa ja muualla ymmärtävät meidän elävän globaalissa maailmassa, jossa ei voi enää ummista silmiään ja elää auttamatta toisiaan. Rauhaa.

Tänään 14.8. on Pakistanin itsenäisyyspäivä. Vuonna 1947 Pakistan itsenäistyi Britannian siirtomaavallan alta ja muslimienemmistöinen valtio Intian muslimiväestölle perustettiin. Otimme varaslähdön itsenäisyyspäivän viettoon koulussa perjantaina ja aamunavauksessa oppilaat esittivät esityksiään, lauloivat ja pitivät puheita. Tänään kaupungilla ei ole ollut mitään juhlallisuuksia, koska on ramadan ja ihmiset haluavat kunnioittaa tulvan uhreja.

Ihan pian tämän päivän paasto loppuu ja iftar eli taatelit ja maito odottaa. Ensimmäinen paastopäiväni ikinä loppuu hyviin tunnelmiin ja tässä jo harkitsen jos huomenna jatkaisi samoilla linjoilla.

Kirsistan kuittaa.

-------------------------------------------------------------------------------------


Salam Alaikum from Pakistan

You have been waiting for my first proper blogging for a long time, apologies about that. International audience has waited even longer for my translation so again, my apologies for the delay.
I have so much to tell only about the first days that neither time nor space here in the blog would suffice. Many things have happened and I have only been here for two weeks. I arrived to the hot and humid Karachi on Sunday 1st August and I have been sweating non-stop ever since. Three members of local AIESEC committee picked me up from the airport and threw rose petals on me. Ever since the beginning the friendliness of Pakistani people has been amazing.

I spent my first week here in a Pakistani family so that my adjusting would get the best possible start. And what a start it has been. I enjoyed my time in the family and they took really good care of me. I started having stomach problems on the second day (what a surprise haha) and after refusing to take medicine for a couple of days my new mother gave me some local magical medicine and I haven’t had to suffer since. My local family consists of mother, my friend Nusrah, her big brother with his family (wife and a cute one-year-old boy), little sister Mimi and little brother Saad. The house was full of life and despite having my own room my new family kept me busy. It was nice to notice that they had no prejudice of or misconception about me and that they were interested in learning more about me and to share their lives with me.

I also received important learning insights to the local culture, dress code and islam. After Friday’s prayer Saad, 8 years old, told me he had read the Holy Quran fully. He was exaggerating of course but to prove his point he recited one piece of the holy text and made his mother happy. The dress code as such wasn’t a big surprise to me because while living in India I learnt to wear shalwar kameez -suits and to cover the most important areas, namely chest and bum. Although I don’t show much skin in Finland either but here I add a dupatta to my outfit in the local way and let it hang in front of my chest. I do not have enough shalwar kameez –suits yet so at work I have been wearing Western clothes and on my way home I have added a dupatta to protect me from the curious looks. At school all the female teachers dress up in shalwar kameez and men mostly in formal shirts and jeans / trousers. When in the city outside of work, I normally wear shalwar kameez or a long shirt called kurta.

Right, I work here in a private school as an English teacher and my work started on Mon 2th Aug which means on the second day since arrival. The school is very good, the school building modern, syllabus very extensive, the principle and colleagues nice. The first week at school was ”back to school for teachers” and we were guided into changed school practices and started lesson planning. On the second week the students were to return to school on Mon 9th Aug, but that turned out not to be the case. On Sunday it rained so heavily that the roads were a mess (it’s the monsoon season) and on Monday only the teachers went to school while the students stayed back home. One has to adjust to this situation and due to surprising events we will have additional days off and changes in the timetables every now and then. Actually right on my very first work day on Mon 2nd Aug a local politician was shot here in Karachi followed by unrest in the city in certain suburbs and on Tuesday the whole of Karachi was like a ghost city while people stayed back home. The politician’s funeral was on the next day so on Tuesday. One could watch the funeral on TV which shows an interesting range of programmes anyways, but I’ll talk more about that in another blogging. I condemn the shooting for a variety of reasons. Firstly, killing is never a solution to any problem. Secondly, the politician was shot when leaving a mosque and this to me is a sign of cowardness. Pakistanis are very friendly people so I cannot understand how this country has wounded up in a situation where problems are solved by killing.

Ramadan started on Thu 12th Aug here (the starting date varies according to sightings of the new moon around the world) and this is a huge thing for muslims. Pakistan is an islamic country and the vast majority do fast during ramadan. This year ramadan is special for many reasons. You must have read in the media that a lot of horrendous things have happened in Pakistan lately.The country’s worst floods for 80 years followed by landslides have killed over 1500 people and taken the belongings and destroyed the livelihoods of and the possibility to normal life from over 14 million people. This catasprophe is so multitude in scale that the government of Pakistan simply cannot help all the people in need, so therefore us, the common people, have to start doing our share and help people in times of trouble. Please do your share and donate to the flood victims via a reliable organisation, which there are plenty (UNICEF etc).

14th Aug is Pakistan’s Independence Day. In 1947 Pakistan became independent from British Empire and a country for India’s muslims was founded. We celebrated the Independence Day at school one day early and the students were performing, singing and holding speeches in the morning assembly. During Sat, the real I-Day, there were practically no festivities taking place in the city because it was ramadan and people also wanted to honour the victims of the floods.

I was fasting during Sat 14th and the first day of fasting ever in my life went well. I had my first iftar, which breaks the fast of the day, and enjoyed eating dates in good company. Some of my friends were fasting as well so I enjoy the support I received from others. Because of the success of my first fast ever I decided to do it on Sunday too, which I did. My main reason to fast was out of curiousity and to support the victims of the floods in spirit.

Stay tuned for more news from Kirsistan.