Elämää Karachin auringon alla

Elämä on asettautunut urilleen. Olen asunut Pakistanissa melkein neljä kuukautta ja edessä on vielä kuusi kuukautta kulttuurishokkeja ja koti-ikävää mutta myös positiivisia asioita, kuten seikkailuja, uuden oppimista töissä ja vapaa-ajalla, ihanien ihmisten kanssa oleilua sekä tietenkin lämpöä ja hyvää ruokaa. Perustiedot pakistanilaisesta kulttuurista on jo hankittu ja nyt on aika syventää paikallistuntemusta.

Karachi alkaa olemaan hanskassa ja osaan kulkea kaupungissa. Tiedän vähintään neljä eri reittiä kotoa töihin ja välillä jopa neuvon riksakuskia. Kaupungin metropoliasemasta huolimatta täällä ei ole erityisen vaikea kulkea tai tunnistaa paikkoja. Urdun oppiminen on välillä hidasta. Varsinkin kun opettajani eli kämppis on työ-ja lomareissulla kuukauden putkeen. Töissä välillä pyydän oppilaitani opettamaan minulle urdua. Yleensa pyydän heitä opettamaan tärkeitä sanoja ja he valitsevat seuraavanlaisesti: demokratia, politiikka ja monenmoiset sukulaisuussanat, joita riittää koska isän ja äidin puolen tädeille, sedille ja heidän puolisoilleen jne. on kaikille omat nimensä. Urdua tarvitsen lähinnä riksakuskien ja ei-koulutetun väestön kanssa keskustellessani ja perussanasto on jotenkuten hallussa. Numerot osaan melko hyvin ja olen oppinut tinkimään mielestäni hyvin, vaikka sri lankalaiset kämppikseni ovat kyllä aivan omalla tasolla tinkimisen suhteen.

Työpäivinä herätyskello soi klo 7 aamulla ja aamu-unisena ihmisenä välillä on vaikea nousta sängystä. Aurinko onneksi nousee aikaisin, joten siitä saa energiaa herätä. Töihin menen joko riksalla tai taksilla, riippuen kumpi ajaa kadulla ohi ensin. Töissä olen normaalisti 8-14, perjantaisin 8-13 eli mukavat työajat. Opettaminen on raskasta ja yleensä tullessani töistä kotiin otan pikku nokoset ja syön jotain pientä. Vapaa-aika kuluu ajoittain eri puuhissa. Olen löytänyt laulukaverin, joten treenatessamme halloween-keikkaa varten kaikki illat kuluivat laulaessa. Nyt laulaminen on jäänyt hetkeksi taka-alalle tanssiharjoitusten noustessa tärkeämmäksi. Pakistanilaisten häiden yksi funktio on mehndi, jolloin sulhaselle ja morsiamelle laitetaan mehndia käteen (nykyään pyyhitään heti pois) ja heidän lähimmät ystävät esiintyvät hääparille. Näitä kyseisiä mehndi-tansseja olemme harjoitelleet monta viikkoa, koska näissä häissä sulhasen ja morsiamen kavereiden välillä on kilpailua kummat esiintyvät paremmin. Päätarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa eikä kilpailla verenmaku suussa.

Välillä teemme yhdessä ruokaa muiden kämppisten kanssa ja välillä laiskuuden yllättäessä tilaamme kotiin ja harvoin käymme nykyään ulkona syömässä. Tällä hetkellä kaverini koostuvat pakistanilaisten lisäksi 3 suomalaisesta, 2 srilankalaisesta, kanadalaisesta sekä venäläisestä, joka lähtee pian kotiin. Kämpillä asuu myös 2 pakistanilaista, joista toinen opettaa minulle välillä urdua ja paikallista ruoanlaittoa.

Nyt talven lähestyessä lämpötilat ovat alkaneet pudota ja ihmiset sairastuvat helposti. Sain oman osani kärsimyksestä ja kärsin poski-ja nenäontelotulehduksesta viikon, joka oli elämäni ensimmäinen kerta sitäkin tautia. Päänsärkyä ja sairaslomaa kesti viikon ja tämä oli kyllä elämäni tylsin viikko, kun nettikään ei toiminut kotona. Eilen oli ensimmäinen päivä, kun päivän korkein lämpötila ei noussut yli 30 asteen. Kyllä sen huomasi, että paikalliseen ilmastoon on totuttu, kun heti paleli aamulla ulkona ja tietenkin kiitokseksi tästä sain flunssan kaupan päälle. Ei sitä olekaan Suomessa tottunut kylmään vaan heti on napattava kaikki taudit. Nyt sitten aikani kuluksi kirjoitan tätä blogia pitkästä aikaa. Internet ei ole toiminut kotona pariin viikkoon, joten käymme läheisessä nettikahvilassa päivittämässä facebook-statusta ja tarkistamassa sähköpostit. Asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen haha.